fbpx

Ajankohtaista

Heli Heiskanen

Kaipaatko tukea muutoksessa selviytymiseen?

Jos elät juuri nyt muutosten aikaa ja haluaisit tukea tilanteeseesi, Sinun ei tarvitse selviytyä yksin.

Viime ajat ovat olleet monille meistä suurten muutosten aikaa. Korona-pandemia ja sen vaikutukset ympärillämme ovat käynnistäneet elämissämme monia sellaisia muutoksia, joita ei olisi muuten tapahtunut. Osa niistä on vastentahtoisia menetyksiä, työssä, rahatilanteessa, ihmissuhteissa, terveyden kannalta tai jotenkin muuten.

Osa muutoksista on suorastaan toivottuja, tai ainakin tarpeellisia. Esimerkiksi tahdin hidastaminen vuosienkin suoritusputken jäljiltä, enemmän aikaa perheen kesken, pysähtyminen itsensä ääreen ja itsensä kuunteleminen je kenties oivallukset siitä, mitä todella elämältään haluaa. Joillakin taas nämä ajat ovat kiristäneet tahtia ja paineita työssä tai perhepiirissä, toiset ovat kokeneet syvää yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä muista. Jokaisen tilanne on omanlainen, mutta yhteistä meille kaikille on, että muutoksia on todennäköisesti riittänyt!

Monilla on noussut pintaan menneisyyden käsittelemättömiä kokemuksia, joita ei enää pysty painamaan piiloon. Ne voivat olla esimerkiksi vanhoja tukahdutettuja tunteita, toiveita tai tyytymättömyyksiä, jotakin jolle ei ole ollut aikaa eikä paikkaa aiemmin tulla esille. Tämä voi olla todella raskasta ja ahdistavaakin, mutta samalla suuri mahdollisuus saada käsiteltyä vanhoja asioita ja löytää kenties uusia suuntia elämäänsä.

Jokainen muutos on samalla ihmisenä kehittymisen mahdollisuus. Muutos järisyttää elämän, itsen ja arjen perusrakenteita, ja siten laittaa arvioimaan asioita uudelleen. Muutos pakottaa tekemään valintoja ja vähitellen sopeutumaan uuteen tilanteeseen, ja löytämään siinä piileviä uusia mahdollisuuksia. Joskus ihminen voi juuttua johonkin muutoksen vaiheeseen, kuten pelkoon, vastustamiseen tai luopumisen tuskaan, hän voi kokea ahdistusta, myllertäviä tunteita, katkeruutta tai masennusta. Juuttuneisuuden tilasta on tärkeä päästä eteenpäin.

Et voi astua kahdesti samaan jokeen, uudet vedet siinä jo virtaavat. Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää.
– Herakleitos, kreikkalainen filosofi n.500 ekr-

Oli tilanne mikä tahansa, elämän luonto on jatkuva muutos, haluamme sitä tai emme. Kuten tuossa viisaassa Herakleitoksen sitaatissa, mikään ei pysy samana, ei elämä ympärillämme emmekä me itse. Siksi pyrkimys pitää kaikki muuttumattomana tai muutosten vastustaminen tuottavat väistämättä tuskaa ja kärsimystä, koska muutoksia tapahtuu joka tapauksessa. On siis hyvinvoinninkin kannalta välttämätön taito oppia ottamaan vastaan ja hyväksymään muutoksia, osata kohdata ja käsitellä niihin liittyviä tunteita ja sallia muutoksen prosessin edetä mahdollisimman luonnollisella tavalla.

Ihmisellä on taipumus yrittää enemmän tai vähemmän hallita elämäänsä. Helpointa onkin hyväksyä muutoksia, joita on ollut itse päättämässä. Mutta kun muutokset tulevat ulkoisesta pakosta ja ehkä hyvin yllättäen, voi olla todella vaikea hyväksyä tapahtunutta, osata kohdata ja käsitellä asioita niin, että pääsee eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia.

Muutosprosessin on tarkoitus kulkea kohti iloa ja innostusta uusista mahdollisuuksista. Siihen ei kuitenkaan voi oikaista, vaan matkan varrella on suostuttava elämään läpi kaikki muutoksen vaiheet sellaisina kuin ne itsellä ilmenevät.

Jos elät juuri nyt muutosten aikaa ja haluaisit tukea tilanteeseesi, Sinun ei tarvitse selviytyä yksin.

  • Olet tervetullut mukaan Muutoksessa selviytymisen eväitä -online-kurssille, jossa saat kokeneen psykologin ohjausta ja ryhmän tukea tilanteeseesi – kohti muutosten kätkemiä uusia mahdollisuuksia. Katso lisätietoa ja ilmoittaudu mukaan täältä.
  • Tarjoan myös yksilöllistä tukea psykologin etävastaanoton muodossa (videoyhteydellä), katso lisätietoa täältä ja varaa aikasi sähköpostitse heli.heiskanen/a/origonova.fi (a tarkoittaa @-merkkiä).