Miesten itsetuntemuskurssi alkaa 13.2.2018

Nykyisin yhä useampi mies on kiinnostunut elämän syvällisistä kysymyksistä, itsetuntemuksesta ja hyvinvoinnista. Tavatessani miehiä kursseillani ja vastaanotollani, olen jo miltei viiden vuoden ajan ajatellut, että haluaisin pitää heille omia ryhmiä: tarjota paikan käsitellä elämän tärkeitä kysymyksiä miesporukassa. Ja naiskouluttajana voin tarjota paitsi oman psykologian ja ihmisyyden osaamiseni ryhmän hyödyksi, myös ymmärrystä ja vinkkejä naisnäkökulmasta.

Kurssin tarkoitus on auttaa vahvistamaan omaa sisäistä voimaa, itsearvostusta ja itseluottamusta. Samalla oppii tuntemaan itseään paremmin eli tunnistamaan esimerkiksi omia ajatuksia, tunteita, toiveita ja tarpeita sekä taipumuksia, lahjoja ja kehittymisen kohteita entistä syvemmin. Samalla oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja saa käytännönläheisiä keinoja kehittyä ihmisenä haluamaansa suuntaan.

Kurssilta saa työkaluja niin itsensä ymmärtämiseen kuin parisuhteeseen, ystävyyteen ja työyhteisössä toimimiseenkin.

Lisätietoja Miesten itsetuntemuskurssista näet täältä.
Ja miehet ovat tervetulleita tietysti muillekin kursseilleni, jotka näet kaikki täältä.