|

Erityisherkkä työelämässä – kuormituksesta voimavaraksi

Työelämä on muuttunut viime vuosina intensiivisemmäksi kuin koskaan. Aikapaine kiristyy. Uutta opeteltavaa tulee jatkuvasti. Keskeytykset pirstovat työpäivää. Muutokset seuraavat toisiaan.

Moni tunnollinen ja vastuullinen ammattilainen kantaa hiljaa liikaa ja sinnittelee voimavarojensa rajoilla. Kuormitus koskettaa tänä päivänä lähes kaikkia aloja. Erityisen vahvasti sen tunnistavat usein eri alojen asiantuntijat, esihenkilöt, yrittäjät sekä opetus-, kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, joiden työssä vastuu ihmisistä, päätöksenteosta ja jatkuvista muutoksista on keskeisessä roolissa.

Erityisherkkä asiantuntija työelämässä

Näille aloille hakeutuu usein myös erityisherkkiä ihmisiä – ihmisiä, jotka ovat tunnollisia, empaattisia ja vastuuntuntoisia. Heille kuormitus tuntuu usein voimakkaammin, koska he huomaavat, tuntevat ja aistivat paljon. Hermosto reagoi vahvasti ärsykekuormaan, ympäröivään tunneilmapiiriin ja jatkuviin muutoksiin. Työpäivän jälkeen keho voi käydä ylikierroksilla ja olo olla uuvahtanut, eikä voimavaroja tunnu jäävän vapaa-ajalle. Mieli jatkaa helposti analysointia, vaikka pitäisi jo palautua. Hermosto voi olla niin kierroksilla, että nukahtaminen vaikeutuu tai unenlaatu kärsii.

Arviolta 15–20 % tytöistä ja pojista, naisista ja miehistä on erityisherkkiä. Kyseessä on synnynnäinen hermojärjestelmän ja temperamentin ominaisuus, joka ilmenee esimerkiksi tunne- ja aistiherkkyytenä. Erityisherkkyys sisältää monia vahvuuksia, kuten luovuutta, syvällisyyttä ja intuitiivisuutta. Samalla se altistaa ihmisen kuormittumaan tavanomaista nopeammin ympäristön ärsykkeistä.

Jos herkkyyttä ei tunnisteta, se voi kääntyä itseä vastaan. Kun se tunnistetaan ja kuormitusta opitaan säätelemään, siitä tulee voimavara.

Miten erityisherkkyys muutetaan voimavaraksi?

Herkän ihmisen hyvinvoinnin ytimessä on hermoston säätelyn oppiminen, rajojen vahvistaminen ja tunnollisuuden tasapainottaminen. Kyse ei ole siitä, että herkkyys pitäisi muuttaa joksikin muuksi, vaan siitä, että löydetään itselle sopivat toimintavat ja muovataan olosuhteita hyvinvointia tukevaksi.

Kun kuormitus tasapainottuu ja rajat selkeytyvät, herkkyyden ominaisuudet alkavat palvella sinua ja yhteisöäsi. Tarkkanäköisyys, empatia, eettinen valveutuneisuus ja kyky aistia kokonaisuuksia ovat työelämässä arvokkaita voimavaroja.

Psykologi ja työnohjaus erityisherkille

Jos haluat käsitellä omaa tilannettasi syvemmin ja henkilökohtaisemmin, psykologin etävastaanotto tai työnohjaus tarjoaa siihen turvallisen ja asiantuntevan tilan.

Yksilötyöskentelyssä voimme esimerkiksi:

  • purkaa ylikuormituksen juurisyitä
  • vahvistaa hermoston säätelyä
  • selkeyttää rajoja työssä ja ihmissuhteissa
  • tasapainottaa vastuunkantoa ja tunnollisuutta
  • vahvistaa omannäköistä ammatillista identiteettiä

Työnohjaus sopii erityisesti sinulle, joka toimit asiantuntijana, esihenkilönä tai yrittäjänä ja haluat tarkastella työtäsi, vastuutasi ja kuormitustasi kokonaisvaltaisesti.

Erityisherkkyyskoulutukset

Voit tilata koulutuksen omalle ryhmällesi tai tiedustella ajankohtaisista tarjolla olevista erityisherkkyys-koulutuksista sähköpostitse: [email protected]

Herkkyys ei ole heikkous työelämässä. Se on potentiaali, joka tarvitsee oikeanlaista ymmärrystä ja huomioimista. Voit tehdä työsi hyvin – mutta et enää itsesi kustannuksella.

Psykologi Heli Heiskanen

Olen erityisherkkyyteen erikoistunut psykologi, työterveyspsykologi ja tietokirjailija. Olen työskennellyt vuodesta 2003 alkaen psykologina, kouluttajana ja työnohjaajana erityisherkkien ihmisten tukena eri elämänalueilla. Vastaanotollani ja koulutuksissani olen auttanut tuhansia ammattilaisia – eri alojen asiantuntijoita, esihenkilöitä ja johtajia – sekä yksityishenkilöitä ymmärtämään erityisherkkyyttään ja muuntamaan sen voimavaraksi.

Yli 20 vuoden kokemus yrittäjänä on antanut minulle syvän ymmärryksen työelämän vaatimuksista, johtamisesta ja vastuunkannosta. Siksi tarkastelen erityisherkkyyttä aina myös työn, päätöksenteon ja ammatillisen identiteetin näkökulmasta – en vain yksilön sisäisenä kokemuksena.

Työssäni yhdistän psykologisen tutkimustiedon, pitkän käytännön kokemuksen ja omakohtaisen ymmärryksen erityisherkän tasapainoisesta elämästä. Näen herkkyyden kokonaisvaltaisesti: teoreettisena tietona, arjen konkreettisina ratkaisuina sekä syvänä itsetuntemuksen ja ihmisenä kasvamisen mahdollisuutena.

Olen kirjoittanut aiheesta tietokirjat Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään sekä Erityisherkän lapsen kanssa.

Kysy lisää, varaa aika tai pyydä tarjous [email protected].
Lue lisää psykologin etävastaanotosta tästä.
Lue lisää tilauskoulutuksista ja työnohjauksesta tästä.
Tilaa kirjojani verkkokaupastani täältä.