Työkokemuksestani

Olen toiminut vuodesta 2003 psykologina sekä työhyvinvoinnin ja itsetuntemuksen kouluttajana. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2005 alkaen. Vuosina 2005-2010 työskentelin työterveyspsykologina Suomen Terveystalon lääkäriasemalla ja vuosina 2010-2013 johdin perustamaani integroidun terveydenhoidon hyvinvointikeskusta (Origonova) Jyväskylässä.

Ennen psykologin ammattiani työskentelin mm. sosiaalityöntekijänä sekä asiakaspalvelutehtävissä. Nykyisin toimin Espoossa ja keskityn psykologi- ja koulutuspalveluihini sekä kirjoittamiseen.

Tietokirjani Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään julkaistiin joulukuussa 2016. Lisätietoa kirjasta näet verkkokaupastani tästä.

Tilauskoulutusta yrityksille ja muille ryhmille

Tällä hetkellä keskeisiä koulutusalueitani ovat (työ)hyvinvointi, erityisherkkyys (HSP), itsensä ja muiden rakastaminen sekä itsetuntemus ja henkinen kasvu.

Psykologivuosieni aikana olen auttanut ihmisiä tuhansissa yksilötapaamisissa, yli sadassa työhyvinvointikoulutuksessa sekä lukuisissa työnohjausryhmissä esimerkiksi opettajille, sosiaali- ja terveysalan henkilöstölle sekä esimiehille. Lisätietoa tilauskoulutuksistani yrityksille ja muille ryhmille näet tästä.

Kursseja yksityishenkilöille

Lisäksi olen ohjannut lähemmäs sata yksityisille henkilöille suunnattua koulutusryhmää hyvinvointiin, itsetuntemukseen ja henkiseen kasvuun liittyen mm. Löydä herkkyyden voima, Herkkien hyvinvointikurssi, Herkän lapsen tukeminen, Miesten itsetuntemuskurssi, Avaa tunnelukkosi, Uskalla elää, Aito minä -kurssit ja Intuitiivinen hoitamisen koulutus. Lisätietoa tulevista yksityishenkilöille suunnatuista kursseista näet tästä.

Lue tästä linkistä Kollega.fi verkkolehden henkilöesittely Helistä (vuodelta 2013), otsikolla Intuition johdattama.

Olen kouluttautunut sekä
sosiaali- että terveydenhoitoalalle:

  • Psykologi (PsM) 2003, Jyväskylän yliopisto
  • Työterveyspsykologi 2005, Työterveyslaitos
  • Sosionomi (amk) 1996, Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu

Muita täydentäviä kursseja vuosien varrelta:

  • Monet luovien menetelmien kurssit (mm. kuvataide, tanssi/liike)
  • Mindfulness, kouluttaja Jon Kabat-Zinn
  • TRE (trauma releasing excercises), kouluttaja David Berceli
  • HOT (hyväksymis- ja omistautumisterapia), kouluttajat Raimo ja Päivi Lappalainen
  • Narratiivinen terapia
  • Luontaisia hoitomuotoja

Tietoinen hyväksyvä läsnäolo (mindfulness) on yhtenä punaisena lankana asiakastyössä ja koulutuksissani. Yhdistän psykologiaa ja henkisen kasvun ymmärrystä mahdollisimman puhtaassa ydinmuodossa, sitoutumatta mihinkään yksittäiseen teoriaan, uskontoon tai ideologiaan. Näin ollen palveluni sopivat kaikille kiinnostuneille elämänkatsomuksesta riippumatta.

0

Kirjoita hakusana ja paina Enteriä etsiäksesi